keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Kaikki tulokset - ei vain osa - tulisi julkaista

Viime aikoina suomalaisissa medioissa on käyty paljon keskustelua lääketieteellisen tutkimuksen etiikasta. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa oli tänään ainakin kolme mielipidekirjoitusta juuri tähän teemaan liittyen. Muualla mailmalla on tällä hetkellä aiheesta kuitenkin ollut aktiivista keskustelua jo jonkin aikaa.

Ongelma voidaan tiivistää siihen, että saadakseen mainetta tutkijan täytyy julkaista merkittäviä tuloksia. Myös lääketieteelliset lehdet haluavat saada julkaistavakseen kiinnostavia ja jopa yllättäviäkin tuloksia. Lääkeyhtiöt puolestaan toivovat, että heidän lääkkeitä koskevat tutkimukset ovat sellaisia, joissa lääkeaineella näkyy positiivisia terveysvaikutuksia.

Näiden tekijöiden yhteissumma on se, että sekä tutkijan uran kannalta, lääketieteellisen lehden kannalta (jotta se saa paljon lukijoita) ja tutkimuksia suoraan ja epäsuorasti rahoittavien lääkeyhtiöiden kannalta on kannattavaa saada lääketieteellisiin lehtiin sellaisia julkaisuja, joissa tulokset ovat positiivisia.

Kansantalouden ja lääkkeitä käyttävän väestön kannalta sen sijaan ei ole toivottavaa, että lääkkeiden seassa on sellaisia aineita, joiden vaikutukset eivät ole niin hyviä kuin mitä julkaistujen lääketutkimusten mukaan pitäisi odottaa. Harva tutkija haluaa varsinaisesti huijata. Tuloksista vain julkaistaan usein sellaiset, jotka ovat lähtöhypoteesin kannalta suotuisia. Vastaavasti ei-niin-toivotut koetulokset jätetään herkästi julkaisematta.

C. Glenn Begley julkaisi hiljattain tuloksiaan syöpätutkimusten parista. Hän oli koonnut ryhmän, joka pyrki toistamaan 53 merkittävää syöpätutkimusta. Niistä monet olivat tulleet hyvin laajamittaisesti siteeratuiksi. Niiden tuloksia oli siis käytetty laajamittaisesti lähdeaineistona muissa lääketieteellisissä tutkimuksissa. Valitettavasti niistä vain 6:n kohdalla tulokset tulivat vahvistetuiksi. Muiden 47:n kohdalla näin ei käynyt.

Syitä on monia. Menetelmät ovat saattaneet erota, samoin kokeissa olleet ihmiset taustoineen, samoin heidän täsmällinen taudinkuvansa. Silti tulos herättää monenlaisia kysymyksiä aivan lääketieteen huippujulkaisuissa julkaistuista tutkimuksista. Raportoitiinko tutkimuksissa kaikesta aivan rehellisesti?

Begley kertoo erään esimerkin. Hän oli tavannut erään sellaisen tutkimuksen vetäjän, jonka tuloksia ei ollut saatu toistettua. Kerrottuaan, että he olivat yrittäneet peräti 50 kertaa toistaa koetta, saamatta samaa tulosta, oli kyseinen merkittävä tutkija vastannut, että heilläkin tuloksen saaminen kesti kuuden yrityksen verran. Tutkimuksessaan he raportoivat kuitenkin vain onnistuneesta yrityskerrasta - mainitsematta sanallakaan epäonnistuneista muista yrityksistä.

Epäonnistuneista yrityksistä kertominen on merkittävä asia siksi, että lääketieteelliset tutkimukset pohjaavat usein tilastolliseen päättelyyn. Varsin usein käytetään sellaista tilastollista rajaa, jossa tulos katsotaan tilastollisesti merkitseväksi, jos laskennallinen riski sen väärässä olemiseen (ns. väärän positiivisen tuloksen saamiseen) on 5 %. Toisinaan käytetään esimerkiksi tiukempaa 1% rajaa. Jos yrityskertoja tehdään lukuisia, tällainen periaate johtaa siihen, että toisinaan jo ihan sattuman takia tulos menee tilastollisesti merkitsevän tuloksen puolelle. Jos tehdään lukuisia yrityksiä, ja näistä vain positiiviseen tulokseen johtaneet tulokset raportoidaan, ei tilastollisia merkitsevyyksiä kannata edes laskea. Tilastollisesta merkitsevyydestä puhumisen edellytys on se, että aineisto vastaa saatuja tuloksia, eikä siitä ole pudotettu pois ei-toivottuja tuloskertoja.

Mikä ratkaisuksi ongelmaan?

Mielestäni keskeinen ratkaisu tähän ongelmaan on siinä, että tilastollisesti ei-merkitseviäkin tuloksia pitäisi alkaa arvostaa ja julkaista enemmän. Usein sellaiset tulokset katsotaan sellaisiksi, joita julkaisuihin ei haluta mielellään lähettää. Mutta potilasturvallisuuden kannalta on tärkeää, että niitäkin julkaistaisiin aktiivisesti, jos tulokset siihen suuntaan viittaavat. Toinen asia on se, että julkaisuissa tulisi vaatia sen kertomista, kuinka monta yrityskertaa tutkimustuloksen taustalla on - ja kannanottamista siihen, miksi muut yrityskerrat on hylätty. Toisinaan osan aineistosta hylkääminen on perusteltua. Mutta aina se ei sitä ole.

Lähteet
Sharon Begley 28.3.2012: In cancer science, many 'discoveries' don't hold up
C. Glenn Begley & Lee M. Ellis. Raise standards for preclinical cancer research. 29.3.2012. Nature. Vol 483. 531-533.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti